perjantai 27. huhtikuuta 2012

Araknofobiaa ja todennäköisyyslaskentaa

Jotain kamalaa on varmasti tapahtunut, jos Kevin juoksee kamalasti kirkuen ulos kylpyhuoneesta kesken suihkun. Kietaisin pojan pyyhkeeseen ja hetken lohduteltuani, sain selville, että kylpyhuoneessa asuu suuri, kamalan pelottava peto, joka varoittamatta hyökkää jokaisen kylpyhuoneessa asioivan kimppuun.

Pelottomana lähdin päättäväisesti taisteluun hirviötä vastaan.

Kylpyhuoneesta löytyi kuin löytyikin peto. Onnettomasti kirmaava yksilö yhdestä Suomen 643 Araneae-lajista, kansanomaisemmin sanottuna, pieni eksynyt hämähäkkiparka, etsi hädissään pakotietä vesisuihkulta. Ötökkäparka.

Kammoksun kaikenlaisia pieniä ja suurempiakin lentäviä, pöriseviä, iniseviä, pistäviä ja purevia pahansisuisia ilkiöitä, joilta suojautuminen vaatii myrkyllisiä ja pistävän hajuisia kemikaaleja tai vaihtoehtoisesti äärimmäistä kekseliäisyyttä. Puremien aiheuttaman ärsyttävän kutinan lisäksi ne levittävät trooppisissa maissa malariaa ja dengue-kuumetta ja hyökkäävät lähes poikkeuksetta kymmenien, jopa satojen yksilöiden armeijana pahaa aavistamattoman ihmisen kimppuun. Jokaisella olennolla on varmasti paikkansa ja tarkoituksensa maailmassa, mutta en valitettavasti vielä ole onnistunut keksimään yhtään järkevää syytä näiden kiusankappaleiden olemassaololle.

Hämähäkit sen sijaan kuuluvat niihin harvoihin monijalkaisiin ötököihin, joiden läsnäoloa arvostan. Niiden kutomat verkot keräävät tehokkaasti ja luonnonmukaisesti suuren osan inisevistä ja pörisevistä kiusankappaleista. On totta, ettei nyrkin kokoinen, vapaana vilistävä, karvainen 8-jalkainen ole mikään miellyttävä seuralainen. Kahdella aiemmalla lomallani Indonesiassa olenkin iltaisin yrittänyt hämähäkkien sijasta houkutella mahdollisimman monta liskoa yöpymään huoneeseen kanssani. Sen lisäksi, että niiden vipellystä seinillä on hauska seurata, liskojen ruokavalioon kuuluvat myös kaikenlaiset pienet lentävät ja ryömivät olennot.

Olen päätynyt lopputulokseen, että todennäköisyys joutua tappavan hämähäkin tai sairauksia levittävän liskon puremaksi, on huomattavasti pienempi kuin joutua yöllä verenhimoisen itikkaparven hyökkäyksen kohteeksi ja herätä aamulla kymmeniin kutiseviin punaisiin paukamiin.

Varovasti siis pyydystin pienen pelästyneen hämähäkin kämmenelleni, nostin sen kylpyhuoneen hyllykön päälle turvaan ja palasin olohuoneeseen hirviön voittaneena sankariäitinä.

Kylpyhuoneen alivuokralainen

torstai 26. huhtikuuta 2012

3 vuotta tuplarakkautta


Syntymäpäiväsankarit 
Kevin & Rebecca

"Peace and happiness are available in every moment.
Peace is every step. We shall walk hand in hand."

"Grandmothers sprinkle stardust over children’s lives."
 Together we're strong!
Coconut, pineapple, bananas, lemon, strawberries...

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Vapaita riippumattoja etsimässä

Tänään etsiskelin ja pohdin erilaisia edullisia (lue: hävyttömän halpoja) majoitusvaihtoehtoja.

Ensimmäisiksi viikoiksi toivoin löytäväni rauhallisen, pienen ja idyllisen rantabungalowin viidellä makuupaikalla, toimivalla wc:llä, jääkaapilla, kahvin- tai vedenkeittimellä ja tuulettimella. Ja vieläpä kaukana turistikohteista ja aurinkomatkalaisille tarkoitetuista turistihintaisista palveluista ja ravintoloista.

En niinkään varatakseni, vaan enemmänkin odotettavissa olevaa hintatasoa ja tarjontaa selvittääkseni, lähetin muutamia kyselyitä sähköpostitse Thaimaahan. Vastauksia tuli useiden upeiden kuvien ja linkkien kera, mutta niissä kaikissa tarjottiin poikkeuksetta ilmastoituja kahden tai kolmen makuuhuoneen asuntoja ja taloja keittomahdollisuudella, tv:llä ja uima-altaalla. Kun sitten vastasin sähköposteihin lisäselvityksenä, etten halua ilmastointia, joka vaan hidastaa ilmastoon sopeutumista, en tarvitse televisiota tai uima-allasta enkä välttämättä edes lämmintä vettä, ja nukkumapaikaksikin kelpaa hienosti riippumatto (tuoreessa muistissa on vielä edellisen reppureissun elämää kuhiseva patja Ko Sametin saarella ja sitä seurannut, rannalla pienten taskurapujen seurassa vietetty yö), niin vastaustulva hiljeni kertaheitolla. 

Joko täydelliseen sähköpostihiljaisuuteen oli syynä tavanomaisen keskivertoturistiperheen vaatimuksista liikaa poikkeavat, lähes vitsiksi tulkittavat majoitustoiveet tai sitten vastaan tuli vain kysynnän ja tarjonnan laki. Länsimaisittain yhä edullisessa maassa tavallinen rivituristi hakee lomaltaan luksusmajoitusta ja korkean tason palveluja ja elämyksiä pilkkahintaan. Jopa pienen budjetin reppureissaajien tavat ja vaatimukset poikkeavat siinä määrin tavallista yksinkertaisuutta etsivän reissaajaperheen tarpeista, että pientä viiden riippumaton rauhallista rantabungalowia ilman päivittäistä siivousta, aamiaista ja ilmastointia voi ehkä olla vaikea löytää.

Lähden kuitenkin reissuun luottavaisin mielin ilman tietoakaan majoituksesta. Jos jonain iltana sänkynä onkin jostain yllättävästä syystä rantapalmujen väliin viritetty riippumatto, kattona tähtitaivas, ilmastointina tuulenvire ja aamupesulle joutuu pulahtamaan mereen, on se vain osa seikkailua. Ja kukapa ei kerran elämässään haluaisi herätä aamuaurinkoon mukavassa riippumatossa paratiisirannalla?

Lapset onnistuvat usein yllättämään ja piristämään minut oivalluksillaan ja valloittavan avoimella ja luottavaisella asenteellaan. Lapsen luontainen loogisuus ja välittömyys on selvittänyt monta monimutkaiselta ja näennäisen ongelmalliselta vaikuttavaa pulmaa.

Pyrin tietoisesti ottamaan oppia lasten älykkäästä tavasta yksinkertaistaa asioita. Siitä huolimatta löysin itsestäni hitusen jäänteitä aikuiselle luonteenomaisesta piirteestä kantaa huolta siitä, miten Marius mahtaa reagoida mahdolliseen kulttuurishokkiin ja elämään ilman pelikoneita, tietokoneita ja tuttuja kavereita.

Vaikka poika on matkustellut ja nähnyt ikäisekseen paljon maailmaa, niin viime aikoina elämä on pitkälti pyörinyt tavanomaisten koulu- ja harrastusrutiinien, kavereiden ja normaalin 12-vuotiaan arjen parissa. Varovasti olen vihjaillut muutoksesta, pelikoneiden ja mukavuuksien puuttumisesta ja kokeillut kepillä jäätä odottaen jonkinlaista, edes pienimuotoista vastalausetta ja kapinaa. Turhaan. Nuori mies reagoi vihjailuihini lähinnä olan kohautuksella ja muminalla, joka kaiketi tarkoittaa: "Mikä tota äitiä taas oikein vaivaa..? Voinkohan mä nyt mennä?" Ainoa todellinen kannanotto, jonka olen koko aikana Mariukselta saanut, oli tänään kommentti riippumatossa nukkumisesta: "Hei, se ois muuten ihan kivaa!"

Että sillä tavalla. Lakaisen jälleen kerran turhat huolet ovesta ulos pihalle ja totean tyytyväisenä, että minulla on vielä paljon opittavaa.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Laivaloma kaaoksesta

Alkuviikosta tein pikapäätöksen ottaa miniloman kotona vallitsevasta sotkusta. Juha lähti töihin ja lähdin lasten kanssa mukaan laivalle tuulettumaan.

Huolimatta yleensä kohtuullisen hyvin käyttäytyvän miespuolisen metrin pätkän itkupotkuraivareista ravintolasalin lattialla, reissu sujui hyvin. Tulihan kokeiltua reissaamista uhmaikäisenkin kanssa ja muutamaan kertaan pohdin jo itsekseni, että kumpikohan kärsii lopulta enemmän lapsen korviavihlovasta kirkumisesta: rentoutumaan tulleet kanssamatkustajat vai äiti, jonka lapsi heittäytyy lattialle sätkimään ja kirkumaan "minä itse!!!" Muutaman epäonnistuneen ja vieläkin kimeämpää kirkumista aiheuttaneen rauhoittamis- ja lähestymisyrityksen jälkeen päätin jättää 3-vuotiaani lattialle rauhoittumaan itsekseen kanssamatkustajien luodessa minuun paheksuvia, sääliviä tai ymmärtäväisiä katseita, kuka mitäkin. Vahingosta viisastuneena kannoin sitten messistä hyttiin muutaman voileivän ja jogurttipurkin illalliseksi kaksosille ja toivotin mielessäni kanssamatkustajille "bon appetit".

Rebeccakin päätti muistuttaa meitä 3-vuotiaan kekseliäisyydestä ja nopeudesta sukeltamalla pää edellä jäätelökuppiinsa niin että neiti oli päälakea myöten jäätelössä. Onneksi tytöllä on huumorintajua sen verran että itkun sijasta tulikin ensimmäisen hämmästyksen jälkeen iloinen kikatus kun jäätelöä valui otsalta nenänvartta pitkin pöydälle.

Jos meille jotenkin oli vahingossa päässyt muodostumaan ruusuisia kuvitelmia kilttien ja tottelevaisten pienten lasten kanssa matkustamisesta, niin laivareissu palautti minut ja Juhan nopeasti maanpinnalle sen suhteen. Meidän iloinen ja vauhdikas tuhotrio pitää taidokkaasti huolen siitä että moiset kuvitelmat joutavat samantien romukoppaan. Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu aina, ja onnistuneeseen matkaan tarvitaan ehdottomasti hyvää huumorintajua ja oikeaa asennetta.

Kotiuduttuani tajusin että on vain seitsemän viikkoa lähtöön. Kotimatkalla satamasta hain vielä poliisilaitokselta uudet passit vanhojen tilalle. Seuraavaksi on täytettävä viisumeiden hakulomakkeita ja vietävä lomakkeet ja passit Thaimaan lähetystöön.

Lyhyestä lomasta huolimatta pikkupaniikki painaa päälle. Jokaisessa kaapissa lymyää kasakaupalla ylläreitä ja kaoottinen varasto löytää tiensä yölliseen painajaiseen. Aika ei millään voi riittää kaikkeen. Sunnuntaina lähtee sohva. Tänään ehtii kuitenkin vielä illalla käpertyä Mariuksen kanssa sohvan nurkkaan katsomaan leffaa. Kaikki on siis toistaiseksi hyvin.







sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Viikonlopun hulinoita ja mietteitä...

Onpa ihana sunnuntai! Mikään ei aloita päivää paremmin kuin ikkunasta kurkisteleva auringonpaiste!

Perjantaina sain vihdoin aikaan sen, että kävin Mariuksen kanssa passikuvassa ja haimme uusia passeja. Vanhat ovat voimassa vielä vuoden, mutta se ei riitä.
Kaksosetkin pitäisi käyttää passikuvassa viisumihakemusta varten ja vielä on täytettävä kaikkien viisumihakemukset ja toimitettava hakemukset passeineen Thaimaan lähetystöön. Kun saamme viisumit, on virallinen osuus hoidettu.

Viikonlopun aikana pääsimme eroon taas aikamoisesta tavaravuoresta. Anette, Mika ja suloinen pikku-Jerico ilahduttivat meitä tulemalla pariksi päiväksi kylään ja lähtiessään he ottivat mukaansa ison läjän maallista omaisuuttamme. Enemmänkin olisi lähtenyt, jos auton seinät eivät olisi olleet rajoittava tekijä. Jerico vei mukanaan großmamalta ja vaarilta myös aimo annoksen rakkautta, mutta sehän on tunnetusti kasvava luonnonvara jonka tuhlaaminen lapsiin ei koskaan ole turhaa.

Tänään meillä on hääpäivä. Mukava huomata, että Juha on vieläkin sama mies johon tutustuin 26 vuotta sitten. Eletty elämä on jättänyt jälkiä ja kasvattanut, mutta mies itse ei ole juurikaan muuttunut. Tai ehkä olemme muuttuneet ja kasvaneet yhdessä. Niin tai näin, olen onnellinen, ettei Juha ole näiden vuosien aikana koskaan menettänyt pilkettä silmäkulmastaan, valloittavaa huumorintajuaan, päättäväisyyttään tai arvojaan.
Elämästä taas saa ja pitääkin jäädä jälkiä. Jokainen jälki ja arpi on muisto, onnellinen tai surullinen. Jokainen niistä kertoo oman tarinansa.  

Moni tuttu ja tuntematon on viime päivinä ihmetellyt ja kysellyt miten uskallamme lähteä, myydä kaiken ja lähteä ilman tarkkoja suunnitelmia, säästöjä ja budjettilaskelmia. Ja mitä sitten, jos jotain tapahtuu? Pitkien ja monimutkaisten selitysten sijasta, vastaan yksinkertaisesti ja lyhyesti lainaamalla yhtä suosikkielokuvahahmoani Dorya, Disneyn elokuvasta Nemoa etsimässä:

"Jos ei koskaan saa tapahtua mitään, niin koskaan ei tapahdu mitään." 

"- On aika irroittaa ote, kaikki kyllä järjestyy!
- Mistä sen voi tietää? Mistä tietää, ettei mitään pahaa tapahdu?
- En mä tiedä. " 

Kaikki kyllä järjestyy... =)

torstai 12. huhtikuuta 2012

Syitä ja seurauksia

Omassa matkapäiväkirjablogissani en ole huomannut juurikaan kertoa syitä tähän meidän radikaalilta kuullostavaan elämänmuutokseen. En tullut ajatelleeksi, että ketään kiinnostaisi yksittäisen lapsiperheen "hyppy oravanpyörästä", kuten ystäväni Marikka blogissaan niin osuvasti asian ilmaisee. Marikkan tekstistä löytyy pitkä ote sähköpostista, jonka lähetin hänelle. Siinä pohdin tarkemmin syitä, jotka johtivat päätökseen totaalisesta elämänmuutoksesta ja irtiotosta.

Tässä siis vielä linkki ystäväni blogitekstiin:

http://pientaelamaaetsimassa.blogspot.com/2012/04/hyppy-oravanpyorasta-viiden-lapsen.html

Marikkalle kiitokset tekstistä ja siitä, että jouduin perehtymään syihin tarkemmin myös henkilökohtaisella tasolla.

Lisää valmisteluja ja suunnittelua

Tänään Juha pakkasi auton täyteen ja lähti heti aamutuimaan kierrokselle toimittamaan myytyjä tavaroita. Nicole (toiseksi vanhin tytär) oli varannut itselleen muutamia reissuista mukaan tarttuneita matkamuistoja (ison buddha-patsaan ja valtavan Balilta ostetun taulun), jotain laseja ja ison läjän juhlamekkojani ja ne Juha vie samalla reissulla Nicolelle. Pakettiautollinen tavaraa siis lähti taas kiertoon, mutta ei sitä kyllä huomaa. Kotona vallitsee vieläkin sama kaaos.

Juha yllätti eilen meidät iloisesti ostamalla Mariukselle ja minulle uudet reput. Vanhat reissureput ovat yli kymmenen vuotta vanhat, paljon maailmaa nähneet ja niissä oli muutama saumakin ratkennut. Olin kyllä vakaasti päättänyt korjata ne, mutta Juha päätti, että uuden alun kunniaksi on hyvä ostaa uudet reputkin. Sijoitus ei ollut iso, kolmenkymmenen euron luokkaa yhteensä, mutta eipä ole nyt pelkoa siitä että olkahihnat pettävät tai tavarat tippuilevat ratkenneista saumoista pitkin Aasian raitteja.

Uudet reput olivat kyllä hienot vanhoihin verrattuna, mutta aika paljon pienemmätkin. Pitää siis vähentää matkatavaroitakin.

Tarkoituksena oli ottaa reppuun
- kahdet sortsit
- kahdet alusvaatteet
- kaksi t-paitaa
- uikkarit

ja päälle tietenkin
- alusvaatteet
- pitkät housut
- t-paita
- huppari
- sukat
- hyvät reissusandaalit.

Tavaroistakin mukaan tulee vain välttämättömimmät:
- kaksosten astmalääkkeet ja reseptit ja supot (niitä ei Aasiasta ainakaan ennen löytynyt)
- yleisantibiootti, paketti osmosalia, kuumemittari ja paketti buranaa (hätävaralääkevarasto siis)
- hammasharja ja hiusharja ja pampulat Rebeccalle
- huulirasva (välttämätön lennoilla)
- kosteuspyyhkeitä (oiva apu monessa tilanteessa)
- taskulamppu (sähkökatkot ovat yleisiä ja yöllisillä wc-reissuilla on muutenkin miellyttävämpää ensin pelästyttää valolla mahdolliset 6- ja 8-jalkaiset ystävät koloihinsa kuin arvuutella että mikä siellä jalan alla napsahtelee liiskaksi kun etsii reittiä vessaan...)
- puhelin ja laturi
- passit ja rahat ym.
- kamera
- lasten unilelut (ilman näitä jäisi koko reissu tekemättä)
- pelikortit ja kolme pikkuautoa, lehtiötä ja värikynät (kiva että lennoilla ja lentokentällä on jotain ajanvietettä)
- nokkamukit kaksosille (vähentää pyykin määrää)
- miniläppäri yhteydenpitoa varten ja pari muistitikkua
- lapsille, myös Mariukselle vauvanruokapurkit lennoille (varasin vain lennot, en ruokaa lennolle)
- Kevinille vaihtovaipat lennolle
- minigrip pusseja (näihin saa tarvittaessa kameran ja muut piiloon sateelta)
- iso puuvillainen saronki / huivi (toimii pyyhkeenä, rannalla alustana, lakanana, pöytäliinana, hameena, kantoliinana jne.. ja kuivuu nopeasti.)

Tavarat on jo karsittu siis aika minimiin, joten noista vaatteista pitää karsia jotain pois. Marius saa pärjätä yhdellä vaihto t-paidalla. Minä päätin ottaa mukaan vain pitkät housut joista saa vetoketjulla irroitettua puntit ja tehtyä sortisit. Supernäppärät lentomatkoilla. Lennoilla ei tarvitse palella ja koneen laskeuduttua voi puntit sujauttaa reppuun niin ei tarvitse kohteessa hikoilla pitkät housut jalassa. Lisäksi otan mukaan yhden ohuen ja pieneen tilaan pakattavan hameen. Nuo kahdet vaihtosortsit saa jäädä pois kokonaan.

Eiköhän repputila saada sittenkin riittämään. Hyvällä tuurilla jää vielä tilaakin! =)

Ihan uudet reissureput! On ne hienot! =)

Suomeen jäävät rakkaat: Anetten aviomies Mika sekä tyttäret Nicole ja Anette 



tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kasin aamun mietteitä

Taas kasin kouluaamu. Kukakohan on suuressa viisaudessaan keksinyt, että puolinukuksissa haukottelevat, kesken makeiden unien kukonlaulun aikaan herätetyt jälkeläisemme oppivat parhaiten juuri kahdeksalta aamulla? Kuinka moni aikuinenkaan herää joka aamu innosta puhkuen aamukuudelta vain ehtiäkseen seitsemän ruuhkassa töihin aamukahdeksaksi? Mitä tapahtuisikaan, jos maailma käynnistyisi vaikkapa vasta yhdeksältä tai kymmeneltä? Mikä tekee vastoin primitiiviluontoaan toimivasta ihmisestä tunnollisen, kunnollisen, vastuuntuntoisen ja ahkeran? Eikö pirteänä ja levänneenä enää voi olla tunnollinen ja ahkera? Tai tehokas, kuten hyvän ja tuottavan kansalaisen kuuluu olla...
Itse nautin herätessäni pirteänä aamuviideltä rauhalliseen auringonnousuun tai linnunlauluun. Yhtä ihanaa on herätä kymmeneltä rakkaan aviomiehen keittämän aamukahvin tuoksuun ja lasten iloiseen nauruun. Ehkei kyse siis olekaan kellonajasta vaan työ- tai kouluaamujen kiireestä ja heräämisen pakosta tai koulunkäynnin tai työn mielekkyydestä. Marttyyrimainen puurtaminen ja vastoin omaa tahtoa toimiminen tuskin tekee kenestäkään tuottavaa työntekijää tai ahkeraa oppilasta.

Törmäsin taas aamulla eteissä järjettömältä näyttävään läjään tavaroita, jotka odottavat myyntiä. Osa on myyty ja odottaa postitusta. Tavaraläjä on näyttänyt päällisin puolin samalta viimeisen kuukauden, vain tavarat vaihtuvat, läjä ei kuitenkaan pienene. Miten kukaan on koskaan voinut edes ajatella tarvitsevansa kaikkea sitä tavaraa, jota ei edes tajunut omistavansa? Kasvaakohan tavaramäärä itsekseen sitä mukaa kun siitä yrittää päästä eroon, kun kokonaismäärä ei tunnu vähenevän ollenkaan? Jos olisimme jättäneet kaikki nuo tavarat ostamatta, olisimmeko nyt miljonäärejä? Ja vielä, miksi ihmeessä rikkoutuneet ja käyttökelvottomatkin on säästetty? Ihminen on joskus omituinen...

Kaikkea tarpeellista ja välttämätöntä, jota emme muistaneet edes tarvitsevamme ja omistavamme.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Uudelleensyntymisiä

Pääsiäinen uudelleensyntymisen juhla... sopii hyvin tilanteeseen.

Jokaisen pitäisi jossain vaiheessa elämäänsä kokea uudelleensyntyminen. Viimeistään siinä vaiheessa kun nyky-yhteiskunnan kiire ja suorituspainotteinen elämäntyyli aiheuttaa burn-out -nimisen muoti-ilmiön, on aika syntyä uudelleen tuhkasta ja analysoida ja priorisoida omaa elämää ja sen elementtejä.

Minulla on unelma.

Unelma sisäisestä rauhasta, kiireettömyydestä, hiljaisuudesta, onnesta ja niistä sisältäpäin kumpuavasta aidosta ilosta joka on riippumaton ulkoisista elementeistä.

Tarve opettaa ja näyttää lapsille, että elämä on muutakin kuin mekaanista aikatauluihin ja viikonpäiviin sidottua suorittamista koulun, harrastusten ja lomien välillä ja loputonta taistelua pelikoneiden virtuaalihahmojen kanssa, on tullut tärkeämmäksi kuin pysyä yhteiskunnan määrittelemissä rajoissa. Jos lapsista kaikesta huolimatta kasvaa työelämässä kahdeksasta neljään ahkerasti puurtavia keskivertokansalaisia, joiden vapaa-aika menee harrastusten ja omien lasten parissa ja he kerran tai pari vuodessa viettävät aurinkomatkan etelän lämmössä, en koe epäonnistuneeni. Todennäköisesti he tekevät niin omasta tahdostaan, eivätkä sen vuoksi, että kokevat sen olevan ainoa vaihtoehto. Lapsi oppii vanhemmiltaan. Minulta he tulevat oppimaan sen, että aina on olemassa vaihtoehtoja. Rajoja voi ylittää. Onni ei ole riippuvainen pankkitilin saldosta, lompakon paksuudesta, asunnon neliöiden määrästä, vaatteiden muodikkuudesta tai koulutuksen tasosta.

Oma itsekäs tarve löytää avaimet onneen tekee minusta yhteiskunnan kapinallisen ja epäsovinnaisen rajojen rikkojan.



Pääsiäisen suklaisia iloja

maanantai 2. huhtikuuta 2012

My life is a book

Tired of this mess, tired of selling things. Ups and downs like a rollercoaster.
But still...
I love my life! Just like a good exciting book, I can't wait what comes next! =)

New Beginning

Making room for a new beginning can be tiring, really exhausting...
We decided on selling everything and it seems that we'll never get everything sold before the take-off to our ultimate adventure. I keep calling it an ultimate adventure, since traveling with kids can be just that. Still, I can't wait to get rid of all the stuff that ties me down to the past and start the adventure to the rest of my life.
Hello Life! Hello World! Here we come! =)