lauantai 27. huhtikuuta 2013

Sylintäydeltä aurinkoa

KEVIN JA REBECCA
4-vuotta









 Here together,
friends forever.
Some things were just meant to be,
and that's you and me.




Kevinin ja Rebeccan adoptoimat 'mummi ja ukki' tulivat aamulla laulamaan onnittelulaulun!



torstai 18. huhtikuuta 2013

Rantahiekkaa varpaissa ...

Ihana auringonpaiste, kuumaa rantahiekkaa varpaissa, meren aallot lyö rantaan... siitä on oikea kesä tehty...
Espanjassa huhtikuukin tuntuu jo oikealta kesältä! 



Pientareita koristivat tuhannet punaiset unikot ja muut kauniit kukat

Rebeccan ilontanssi ensimmäisen lämpimän hiekkarannan tultua näkyviin

Vesi oli vielä kylmää, mutta rannalla pääsi sentään leikkimään hiekkaleikkejä

Hetki leikkipuistossa kruunasi lämpimän rantapäivän

Aamiaispicnicillä

Keväällä kukkaloisto on parhaimmillaan

Luonto on täynnä värejä

Jopa mehikasveihin puhkeaa valtavat kauniit kukat

Ihanaa rantapäivää viettämässä



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Vanhan Pollen vaivat

Matka jatkui lauantai-aamuna Italian puolelta rauhassa rantatietä ajellen Monacoon. Marius sai tottakai etupenkkipaikan ja pääsi ihailemaan formuloista tuttua Monacoa aitiopaikalta. Pääosassa olivat kalliit luksusautot ja huvivenesataman upeat jahdit. Marius keksi hetkessä uutta potkua tulevaisuuden suunnitelmiinsa haaveillessaan jonain päivänä muuttavansa asumaan rikkaiden ja kuuluisien paratiisiin. Meille vanhuksille luvattiin samassa haaveessa ostaa hieno puinen purjevene, jossa voimme viettää eläkepäiviä maailman meriä purjehtien. Niitä siis odotellessa.

Ranskan puolella pysähdyttiin vielä illalla Nizzan rantabulevardille ja käytiin lyhyellä iltakävelyllä rannalla. Sen jälkeen vanhaksi Polleksi nimeämämme autovanhus saikin ensimmäisen vaivansa. Vähän Nizzan lentokentän jälkeen alkoi oikean etupyörän kohdalta kuulua tasaista lonksutusta, joka lopulta muuttui hirmuiseksi meteliksi. Juha pysäytti seuraavan liikenteenjakajan kohdalle ja kävi poimimassa irronneet vetoakselin ristinivelen kappaleet tieltä. Pienen aikaa ihmeteltyämme likaisia auton osia ja mietittyämme hetken pitäisikö itkeä vai nauraa, laitoimme tekstiviestin siskolleni Suomeen ja pyysimme etsimään Ranskan tiepalvelun puhelinnumeron. Sisko-kulta ystävällisesti etsi numeron ja antoi muutaman hyvän neuvon kaupanpäälle. Juha otti ranskan kieltä taitamattomana pikapuhelun ummikkoranskalaiselle mekaanikolle ja sai kuin saikin lopulta tilattua hinausauton paikalle. Minä petasin kaksosille ja Mariukselle petipaikat auton perälle ja laitoin ipanat nukkumaan.

Hinausauto saapui lopulta puolen yön jälkeen ja mekaanikko lupasi, että saamme yöpyä autossa kuljetusliikkeen pihassa. Korjausta oli turha odottaa ennen maanantai aamua. Matka korjaamolle taittui mukavasti hinausauton lavalla öisiä maisemia katsellen ja ohi ajaville autoille lavalta vilkutellen. Nukkumaan päästiin jo reilusti ennen kahta yöllä.

Seuraavana päivänä lähdimme tutkimaan ympäristöä. Korjaamo sijaitsi mukavan näköisen pikkukaupungin läheisyydessä. Teimme pienen kävelyretken, kävimme hakemassa lounasruoat kaupasta ja palasimme nälkäisenä syömään korjaamon pihaan. Vietimme mukavan leppoisan päivän lasten leikkiessä auringossa. Illalla lähdimme vielä uudelle kävelylle Mariuksen jäädessä autolle lukemaan. Vähän ajan kuluttua Marius soitti ja kertoi mekaanikon yllättäen pyhäpäivästä huolimatta tulleenkin korjaamaan autoa. Saapuessamme korjaamolle, oli mekaanikko jo saanut auton vetoakselin irti ja autosta oli tullut jälleen jotakuinkin ajokuntoinen. Lasku hinauksesta oli melkoinen, mutta työstä ei mekaanikko veloittanut. Mekaanikon ripeyden ja Annen ja Jarin Suomesta tulleen avun (taas kerran!) ansiosta, pääsimme jatkamaan matkaa vielä samana iltana.

Jatkoimme tyytyväisinä matkaa pitkin Ranskan rannikkoa ja seuraava yöpymispaikka löytyi kauniista luonnonpuistosta Montpellierin eteläpuolelta. Läheinen leirintäalue oli vielä kiinni, mutta suoalueella oli pikkuinen parkkialue, johon lintubongarit jättivät päivisin autonsa lähtiessään pitkospuita pitkin retkeilemään suolle. Illalla parkkipaikka tyhjeni autoista, mutta me jäimme suolle yöksi. Näimme mitä kauneimmat auringonlaskut, kuulimme ihanat lintujen laulut ja Marius löysi kaverin itselleen parkkipaikan vieressä laiduntaneesta hevosesta.

Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme kohti Espanjan rajaa ja Gironaa. Muutama kymmenen kilometriä ennen Gironaa, vanhalle Pollelle tuli uusi vaiva rengasrikon muodossa. Aivan käsittämättömällä tuurilla rengasrikko sattui juuri autokorjaamon kohdalla ja Juha sai auton ohjattua korjaamon pihalle. Korjaamosta tarjottiin uutta rengasta seuraavaksi päiväksi 160 euron hintaan, joten tyydyimme vararenkaan vaihtoon ja lähdimme ajamaan kohti Gironaa etsimään autoromuttamoja halvemman renkaan toivossa.

Ensimmäisestä romuttamosta ei sopivaa rengasta löytynyt ja ajelimme Gironan kaupunkiin, jossa yövyimme kaupungin suurella parkkialueella aivan kaupungin keskustassa joen rannalla. Aamulla jatkoimme matkaa. Hyvä onnemme jatkui ja ensimmäisestä autoromuttamosta löytyi sopiva rengas. Töineen kaikkineen, rengas tuli lopulta maksamaan 40 euroa. Aikamoinen säästö uuteen verrattuna.

Matka pääsi vihdoin jatkumaan. Nelivetoisesta vanhasta Pollesta oli tullut hieman nytkähdellen eteenpäin rullaava kolmivetoinen ja kaksi renkaista oli vaihdettu (toinenhan vaihdettiin jo ennen lähtöä). Tyytyväisenä jatkoimme alas Espanjan aurinkoista rannikkoa kohti etelän lämpöä.

Auringonlasku suolla

Maisemia matkalta



Lounaalla pienessä ranskalaisessa kylässä

Ranskalaisen kylän puistokatu
Paimen ja paimennettavat
Espanjan ja Ranskan raja
Espanjan puolella alkaa jo aurinkokin häikäisemään  ...

... ja aurinkolaseja pääsi taas kokeilemaan

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kyöpelivuoren kuulumisia


Triora sijaitsee Argentinan laakson alueella Italiassa Imperian provinssissa, Ligurian maakunnassa, lähellä Ranskan rajaa, noin 100km kaakkoon Genovasta ja noin 25km koilliseen Imperiasta.

Keskiaikainen Triora edustaa Italian kauneimpia vanhoja historiallisia kaupunkeja. Vanhoilla, kapeilla, kivitalojen reunustamilla kujilla, voi yhä aistia aitoa keskiajan tunnelmaa. Kaupunkiin onkin tehty vain vähän uudistuksia. Useat vanhat talot seisovat tyhjillään kattojen romahdettua ja monet asunnot ovat nykyään käytössä vain kesäasuntoina. Vakituisia asukkaita 68km2 alueella on vain nelisensataa, hekin edustavat pääasiassa vanhempaa ikäpolvea nuorempien muuttaessa vuoristosta nykyaikaisempiin rantakaupunkeihin.

Trioran kaupunki tunnetaan ehkä parhaiten sen julmasta historiasta. Renesanssiajan ja myös koko Italian viimeiset noitavainot käytiin juuri Triorassa vuosina 1587-1589. Aluetta piinasi noihin aikoihin suuri nälänhätä ja katovuosien seurauksista eniten joutuivat kärsimään alueen naispuoliset asukkaat, joita syytettiin nälänhädästä ja sen aiheuttaneesta noituudesta. Julmia kidustuskeinoja käyttäen heidät pakotettiin tunnustamaan mitä ihmeellisimpiä syntejä ja tekoja ja kavaltamaan sekä sukulaisia että ystäviä.

Lähes viisi vuosisataa myöhemmin Trioran asukkaat halusivat muistaa ja kunnioittaa näitä vääryydestä kärsineitä naisia pystyttämällä heille metallisen muistomerkin aivan kaupungin sisääntuloväylälle, museon läheisyyteen. Nykyään kaupungissa vierailevat toivottaakin tervetulleeksi hymyilevä noita luutansa kanssa ojentamalla vieraalle kupista taikajuomaa.  

Trioran nähtävyyksistä ehdottomasti käynninarvoisen museon lisäksi voi mainita mm. seuraavat:

I ”carugi”, tyypillinen kivillä päällystetty katu tai kuja. Huolimatta II maailmansodan aiheuttamista vaurioista, kujilla voi vielä erottaa vanhat teemat: uskonnolliset, ylhäistön kujat sekä tavallisten kaupunkilaisten kujat.

”Locum iustitiae”, jossa toimeenpantiin tuomiot.

”Castello” eli linna, lähinnä sen torni ja rauniot

”San Dalmazzo”, kirkko, joka aiemmin toimi tuomioiden toimeenpanopaikkana

”La Collegata” kirkossa voi nähdä upeita taideteoksia kuten Taddeo di Bartolon ”The Christ’s baptism” (Kristuksen kaste) vuodelta 1397.

Oratorio ”San Giovanni Battista” kuvagalleria, jossa on nähtävillä Gastaldin ja Cambiason teoksia sekä Maraglianon patsas.

”San Bernardino” kirkko, jossa on nähtävillä upeita keskiajalta peräisin olevia freskoja.

”Santa Caterina” on vanha vuonna 1390, perhe Capponin rakentama kirkko, joka löytyy noin 10 minuutin kävelymatkan päästä kylästä.

”La Cabotina” on perimätiedon mukaan paikka, jossa noidilla oli tapana kokoontua öiseen aikaan.

”Sant’agostino” 1600-luvun kirkko josta löytyy mm. pyhän Madonnan patsas vuodelta 1841. 










 Museossa:












sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Montaltossa keskiajan tunnelmissa

Asuimme lähes viikon päivät upeassa pienessä keskiaikaisessa vuoristokylässä San Remon lähellä Montaltossa. Ystävämme Petri ja Sofia järjestivät meille vuokralle kodikkaan asunnon lähes 200 vuotta vanhassa kivitalossa. Tuhannet kiitokset molemmille ja tietenkin myös asunnon omistajalle!

Montalton ohi virtaa joki, joka saa alkunsa vuorilta. Ikkunasta on upea näkymä koskena vuolaasti virtaavalle joelle ja vuorille. Puhdas, raikkaan kirpeä vuoristoilma puhaltaa vasten kasvoja aamulla, kun avaa ikkunat. Mikäpä sen ihanampaa kuin heti aamulla aikaisin vetää keuhkot täyteen raikasta vuoristoilmaa!

Viikko oli aivan ikimuistoinen meille kaikille. Romanttinen tunnelma Montaltossa on kaikkialla käsin kosketeltavissa. Kylään kannattaa tutustua hitaasti, ajan kanssa, kujia kierrellen ja vanhoja taloja ja ovia ihaillen, historiaan hukkuen. Seikkailimme vanhoilla kapeilla kivipäällysteisillä kujilla, eksyimme syvälle keskiajan tunnelmiin, tutkimme satoja vuotta vanhoja taloja, istahtimme picnicille kivimuurille syömään tuoretta leipää ja juomaan täyteläistä paikallista viiniä... Ystävälliset paikalliset, iloisesti hymyillen tervehtivät ”Buongiorno!” ja ”Ciao!” tai ”Buena sera”, riippuen henkilöstä ja kellonajasta.

Kylän ainoa ruokaravintola Finestella di Montalto tarjoaa maukasta aitoa italialaista ruokaa ja kaksi pientä baaria kylän laidalla huolehtii kylän janoisista asiakkaista iltamyöhään saakka. Pikkuruinen kauppa Bar Trattoriaa vastapäätä tarjoaa yllättävän monipuolisen valikoiman talous- ja peruselintarvikkeita, italialaisittain tietenkin pastaa, viiniä, leipää, juustoa.... Vanhat miehet istuvat aamusta iltaan Bar Trattorian ulkopuolella penkeillä keskustellen päivän tapahtumista. Kylästä löytyy myös posti ja lääkäri, siis kaikki tarpeellinen. Kaiken kaikkiaan tunnelma kylässä on rento ja rauhallinen, elämä on hidasta, nautinnollista ja hyvää.

Kylän alapuolelta löytyy kaunis vanha kirkko Chiesa di San Giorgio, jonka hautuumaa kertoo hiljaista tarinaansa kyläläisistä ja kylän pitkästä historiasta. Parhaimpina aikoina 1870-luvun lopulla kylässä oli yli 1300 asukasta. Ensimmäisen maailmansodan aikaan kylän väkiluku tippui huimasti ja 1950-luvulla määrä oli jo puolittunut reiluun kuuteensataan 1870-luvun kukoistuskauden ajoista. Nyt kylässä on vakituisia asukkaita enää hieman yli 300. Kuitenkin kesällä vanha kaupunki herää eloon loma-asuntojen täyttyessä kesälomalaisista. Lomalaisille Montaltolla onkin paljon tarjottavaa vanhojen kujien ja talojen, lähikylien tutkimisen ja joessa uimisen merkeissä. Eikä turistien kansoittamat Välimeren rantakohteetkaan ole kaukana: Nizzaan ajaa reilussa tunnissa ja San Remoon on matkaa 18km.