sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Lähtölaskenta

Uusi reppu, uudet seikkailut.... Lento Bangkokiin taas taskussa.

Rebecca kyselee joka päivä milloin lähdetään reissuun.
- Ei ihan vielä. Kohta, vastaan kerta toisensa jälkeen.
Neiti alkaa olemaan malttamaton.

Pojat ottavat asian rauhallisemmin:
- Ihan sama, vastaa Marius tyypilliseen teinityyliin, kun kysyn haluaako isomman vai pienemmän repun.

Niinhän se on. Ihan sama. Molempiin mahtuu tarvittava.

Kevin siivoaa. Ennen reissua on aina siivottava. Lapsikin tietää sen.

- Onko siellä reissussa uima-allas? tarkistaa Rebecca vielä.

En osaa vastata. On vaan ne lentoliput, eikä mitään suunnitelmia. Ajatuksia on Laosista, Vietnamista, Pohjois- ja Koillis-Thaimaasta. Voi olla ne uima-altaat vähissä. Otan silti mukaan uikkarit kaikille. Eihän sitä koskaan tiedä.

Edessä on yöpyminen kentällä ja siirtyminen toiselle lentokentälle. Tällä kertaa yksin lasten kanssa. Juha lentää eri lennoilla. Piirustusvälineet ja pelikortit tulevat tarpeeseen. Satukirjoja ei tarvita. Meillä kerrotaan tarinoita yhdessä: ensimmäinen aloittaa, toinen jatkaa, kolmas pistää lusikan soppaan ja neljäs sekoittaa. Viides lisää mausteet. Joka illalle on uusi tarina, uusi seikkailu. Niitä kohti siis jälleen kerran.


Uusia tarinoita, uusia seikkailuja

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Tähtäin maailman huipulle

Seuraava reissu lähestyy, mutta meillä on katse jo kauempana. Korkeammalla. Muutaman vuoden kuluttua suunnitelmissa on trekkausmatka lasten kanssa maailman huipulle: Nepaliin ja Tiibetiin. Ja sinnehän ei kannata rapakunnossa lähteä...

Ilma korkealla vuorilla on ohutta, yöt kylmiä, päivät lämpimiä. Olosuhteet ovat karut, kaukana viiden tähden lomasta. Tyttäremme ja vävymme kohtasivat silmästä silmään Himalayalla trekkaamisen ongelmat pyrkiessään Mt.Everestin Base Campille puolitoista vuotta sitten tammikuussa. Marius pärjännee aika varmasti, mutta kaksoset tuovat reissuun omat haasteensa. Suurin haaste löytyy kuitenkin omasta itsestä. Jaksamisesta, kunnosta ja terveydentilasta. Ja ne ei kohene pelkästään asiasta puhumalla eikä viikossa, joten jotain pitää siis tehdäkin.

Meillä molemmilla kunto on iän myötä rapistunut ja kilot kertyneet (siis aika tavanomainen tarina). Kolmannen muksun jälkeen juoksin helposti vielä 6 km lenkkejä kolmesti viikossa, kävin kuudesti viikossa uimassa ja kuntosalilla, ja paino pysyi lähellä 50 kiloa. Kaksosten syntymän jälkeen monen tekosyyn seurauksena sain todeta, että jaksoin ylimääräisine kiloineni tuskin juosta kahta minuuttia puuskuttamatta (siis aivan oikeasti!!). Jotain oli siis tehtävä, jos mieli lähteä trekkaamaan maailman huipulle.

Oikeastaan se fyysinen elämäntapamuutos on tapahtunut pikkuhiljalleen. Ruokavaliota olemme vähitellen muokanneet terveellisempään suuntaan, pikku hiljaa, omassa tahdissamme. Välillä siitä saa kuulla kovaakin kritiikkiä puoleen ja toiseen. Miesten tarjoama kritiikki koskee yleisemmin kasvisruokavalioon siirtymistä (eihän kasvisruoka VOI olla miehekästä!) ja tiukkaa vegaanilinjaa pitävät, erityisesti naiset, kritisoivat satunnaista kalan tai omien, vapaana elävien, onnellisten kanojen munien syöntiä. Kuitenkin vastaamme kukin itse terveydestämme, valintojemme eettisyydestä ja siitä millä lautasemme täytämme, enkä koe omien kanojen munien syönnistä kertyvän harteilleni liian suurta ja painavaa karman velkaa. Ehkä ajattelisin toisin, jos söisimme tehokanaloiden epäeettisiä sarjatuotantomunia... Ruokavaliostakin voi siis muodostua stressi, jos oikein kovasti yrittää. Me pyrimme kuitenkin hyvään oloon ja terveyteen, emme lisäämään stressitekijöitä, joten jätämme ulkopuolisten vihjeet ja kritiikin omaan arvoonsa. Toisin sanoen, syömme mahdollisimman terveellisesti, pääasiassa raakaravintoa omalta pellolta tai paikallisten viljelijöiden luomutuotteita, harvinaista ja satunnaista kalan tai kananmunien syöntiä lukuunottamatta, täysin vegaanisesti. Lisäksi olemme rajoittaneet suolan, sokerin, alkoholin ja kofeiinin käytön minimiin.

Ruokavalio on siis kunnossa, vielä pitää saada se kunto kohoamaan. Juha on aina pitänyt pitkistä kävelyretkistä kuten minäkin. Onneksemme vanha rautainen Pollemme (siis tuo vanha Amerikan Ford) näyttää olevan elämänkaarensa päässä. Uutta ei vaivauduta toistaiseksi ostamaan, joten Juha fiksuna miehenä aloitti uuden harrastuksen yhdistämällä huvin ja hyödyn ja polkemalla lähes päivittäin 6,5 km ylämäen 30 asteen helteessä kylälle. Ja saman matkan tietenkin takaisin painavan kaupparepun kanssa. Ja jos mitään muuta ei kaupasta tarvitse, niin ainakin banaaneja. Niitä kuluu meidän perheessä niin paljon kuin jaksaa kaupasta kantaa. Koska kaksosia ei vielä voida päästää liikenteeseen polkemaan polkupyörillä, on yhteiset kauppareissut jääneet väliin kokonaan. Samoin tietenkin heräteostokset. Pelkkää säästöä siis (bensakulujen lisäksi!). Ja kun Juha on töissä, polkee Marius reippaasti kauppareissut. Mihin sitä autoa edes tarvitsee?

Oma kuntoni kaipasi myös huomiota. Kotiäitien, erityisesti yh-äitien ongelmahan on usein se, ettei voi jättää lapsia yksin kotiin. Meillä Juha on töissä useita viikkoja kerrallaan, joten tilanne vastaa pitkälti yh-äitien tilannetta. Keksin siihen näppärän ratkaisun. Tein juoksuradan pihalle appelsiinipuiden lomaan, mittasin radan pituuden ja aloitin uudelleen vanhan rakkaan juoksuharrastukseni. Pikkuhiljaa kunto koheni. Ensin jaksoin juosta 2 minuuttia kerrallaan, kävelin minuutin, ja juoksin taas. Puoli tuntia kerrallaan. Nyt, kuukausi myöhemmin, jaksan helposti juosta puoli tuntia tasaista vauhtia ilman mitään ongelmia. Lasken kierroksia samalla, joten voin myöhemmin laskea juostun matkan pituuden. Näppärää, ja ilman lastenhoito-ongelmia. Ja kun Juha on kotona, voin halutessani lähteä maastoon juoksemaan.

Puoli tuntia päivittäistä liikuntaa ei ole paljoa, joten aluksi lisäsin siihen jokaisen netistä löytämäni liikuntahaasteen: lankkuhaaste, kyykkyhaaste, punnerrushaaste, vatsalihashaaste.... Niihin kuitenkin kyllästyi nopeasti, joten vaihdoin kokonaisvaltaisempaan lihastreeniin, jota tyttäreni ehdotti: Jillian Michaels 30 day shred. Nyt on menossa toinen vaihe, eikä vielä ainakaan kyllästytä. Tuloksiakin alkaa pikkuhiljaa näkymään. Kuukauden jälkeen vaihdan joko toiseen ohjelmaan tai jatkan saman uudelleen, alusta alkaen. Minulle nimittäin toinen vaihe on ollut ensimmäistä helpompi, joten ohjelman uudelleen läpikäyminen on varmasti paikallaan. Ja ainahan painoja voi lisätä, jos siltä tuntuu.

Venyttelen päivittäin joogaamalla. Olen todennut sen ehdottomasti parhaaksi tavaksi venytellä lihakset kovan treenin jälkeen. Samalla virkistyy ja saa ohjelmaan kaikki joogan positiiviset terveysvaikutukset. Ja mikä sen mukavampaa kuin joogailla lasten kanssa uima-altaalla ja pulahtaa sen jälkeen altaaseen!

Tuohon kun vielä lisää päivittäiset uima-allasleikit ja pallopelit lasten kanssa, pellolla kykkimiset ja leipätaikinan käsin vaivaamiset, alkaa päivittäinen liikunta-annos olemaan aika kivasti paketissa.

Pikkuhiljaa liikuntaa lisäämällä ja monipuolistamalla voimme siis muutaman vuoden kuluttua voimme hyvillä mielin lähteä kipuamaan maailman katolle ilman suurempaa huolta jaksamisesta. Hiljaa hyvä tulee ja meillä on vielä hyvin aikaa. Ja vaikka suunnitelmiin tulisi muutoksia ja reissu ei koskaan toteutuisikaan, niin takataskuun jää liikunnan ilo, hyvä terveys ja, aiempaan verrattuna, rautainen kunto.




lauantai 17. toukokuuta 2014

Liput taskussa

Näin tässä siis taas kävi... Lentoliput taskussa (kuvannollisesti ainakin) ja menomono potkii jo vauhtiin. Päätin nimittäin äitienpäivänä ostaa syksyksi lentoliput takaisin Bangkokiin. Sinne oli halvimmat lennot ja Bangkokista on mielettömän helppo jatkaa reissua mihin päin maailmaan vaan (paitsi nyt ehkä Etelä-Amerikkaan tai jotain..). Se on jonkinlainen kaukoidän risteyskohta, josta pääsee jokaiseen ilmansuuntaan kohtuullisen edullisesti, matkusti sitten lentäen, junalla, bussilla ja varmaan meritsekin (tosta viimeisestä vaihtoehdosta en kyllä o ihan varma, pitää tutkia asiaa joskus tarkemmin).

Halvoissa, erityisesti superhalvoissa, lennoissa on omat haittapuolensa, jos haluaa olla oikein kriittinen. Mulla ja lapsilla on yksi välilasku, yöpyminen, kentän vaihto ja reissu kestää pari vuorokautta yhteensä. Juha lentää suoraan töistä, kahdella välilaskulla, mutta lento kestää vaan vuorokauden. Ja sama rumba toisinpäin paluulennolla: yöpyminen ja kentän vaihto, ja Juha lentää suoraan takaisin töihin. Tosin henkilökohtaisesti lennän mielummin pari lyhyttä kuin yhden pitkän lennon, niin pääsee välillä liikuttelemaan jalkoja muutenkin kuin kävelemällä edestakaisin koneen käytävällä tai heiluttelemalla varpaita.

Yöpyminen kentällä muksujen kanssa toki vähän mietityttää, ei niinkään sen itse yöpymisen vuoksi, vaan sen takia, ettei kyseessä ole mikään supersiisti Amsterdamin Schiphol. Schipholissa on yöpyjille varattu hienot makuuasentoon menevät tuolit rauhallisessa nurkkauksessa, mutta nyt ei sellaisia ole tiedossa. Viimeksi jouduin kyseisellä kentällä yöpymään kovalla penkillä asunnottomien kanssa sikin sokin sulassa sovussa, ja parin tunnin välein vartija kävi kierroksellaan herättelemässä nukkujat ja kyselemässä lippuja jatkolennolle. Ilman lippua olevat yöpyjät ohjattiin ulos siitäkin huolimatta, että he tulivat takaisin heti, kun vartija hävisi näkyvistä. Ne asunnottomat ei häirinneet ollenkaan, mutta se herätys ja lipun kaivaminen esiin parin tunnin välein vähän nyppi. Luulisi muutaman kerran jälkeen, että vartija jo muistaisi, mutta ei... Eli tiedossa ei ole mikään luxusyö, todellakaan. Ja oman hauskuutensa tuo aamuinen kentän vaihto väsyneiden lasten kanssa huonosti nukutun yön jälkeen. Pitää varmaan pakata mukaan pari banaania, ylimääräinen annos huumoria ja pari hyvää satukirjaa. 

Bangkok on risteyskohta meillekin, eli tällä kertaa ajateltiin turistirantojen sijasta jatkaa turistimassoille tuntemattomamman Isaanin kautta Laosin suuntaan. Sieltä sitten eteenpäin, ties minne tie vie. Naapurissa on Burma, Vietnam, Kambodza ja Kiina, mutta veikkaisin Kiinan rajan olevan suljettu. Itsekseni olin haaveillut hipsiväni rajan yli aina Tiibetiin saakka, mutta viisaammat valaisivat, että Tiibetiin on viisaampaa yrittää Nepalin kautta. Ehkä Tiibetin seikkailu jää siis hautomaan seuraavaan kertaan...




keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Nousevan auringon maa

Hei, te Japanin kävijät! Nyt voisi olla sopiva aika kertoa niitä hyviä vinkkejä!

Eniten ehkä askarruttaa tällä hetkellä tuo asumispuoli, jos maassa aikoo viipyä kolmekin kuukautta. Vuokra-asunto ei näytä ollenkaan helpolta ja järkevältä vaihtoehdolta. Sen sijaan Ryokan vaikuttaa mielenkiintoiselta asumismuodolta, joskaan se ei ehkä ole halpa vaihtoehto. Persoonaton hotelli ei oikein innosta, joku autenttisempi vaihtoehto kiinnostaisi enemmän. Jos joku osaa vinkata hyvän, varteenotettavan vaihtoehdon, niin sellainen on enemmän kuin tervetullut.

Japanin ruokakulttuuri poikkeaa huomattavasti maailman muista keittiöistä niin raaka-aineiden, ulkonäön, tarjoilutavan kuin makunsakin puolesta. Se on ainutlaatuinen ja terveellinen. Siihen pitää ehdottomasti tutustua paremmin jo ennenkuin matkustaa Japaniin. Myös japanilainen teeseremonia kiinnostaa siinä määrin, että suunnittelin jo etukäteen selvittäväni siihen liittyvät perinteet ja rituaalit.
Ruokakulttuurin lisäksi japanilainen taide saa mielenkiintoni heräämään.

Suurkaupunkien, Tokyon ja Kioton, lisäksi haluaisin tutustua siihen aidompaan Japaniin, maaseutuun, sen asukkaisiin, zen buddhismiin, perinteisiin, tapoihin ja siihen filosofiaan, johon koko japanilainen elämäntapa pitkälti perustuu. Erilaiset itämaiset filosofiat ja uskonnot ovat aina kiinnostaneet minua jopa siinä määrin, että olen käyttänyt tuhansia tunteja opiskellen ja lukien niistä.

Tavanomaisten turistikohteiden sijasta toivon pääseväni tutustumaan maahan pintaa syvemmältä. Tähän kaikkeen ja vaikka ihan niihin tavallisempiin turistinähtävyyksiinkin toivon saavani vinkkejä ja ehdotuksia.



torstai 16. tammikuuta 2014

maanantai 13. tammikuuta 2014

Uusia unelmia

Tässä sitä taas ollaan.... suunnittelemassa uutta matkaa maailmalle...

Tällä kertaa aloitan ajoissa, vaikka suunnitelmat varmasti tulevat vielä moneen kertaan muuttumaan. Haaveissa on niin paljon uutta ja ihmeellistä, ennen kokemattomia seikkailuja. Matkan ajankohtakin on ajateltu valmiiksi neljän vuoden päähän. Siihen mennessä ehtii vielä hyvin säästämään ja kohottamaan kuntoa tulevia valloituksia silmällä pitäen.

Aloitin alusta, uudella näkökulmalla. Listasin mielessäni ja lopulta paperillekin vaihtoehtoja ja ajatuksia. Ja sitten kysyin muiden toiveita. Listan ykköseksi nousi Japani, Kiina, Nepal, Amazonin seikkailu ja Route 66. Seuraavana tuli asuntoautoilu Australiassa ja Uudessa Seelannissa ja matka maitse Argentinasta aina Kanadaan ja Alaskaan saakka. Viimeiseksi listalle löysi tiensä vielä safarimatka Afrikassa ja Botswana.

Ykkösenä listalla on kuitenkin Japani. Mariuksen listasta löytyi Tokion elektroniikkaliikkeet, minulta löytyi kirsikankukat, puutarhat, kulttuuri ja Kioto, Juhaa kiinnostivat maaseutu ja kylpylät. Kaksoset varmasti pistäisivät listalle Disneylandin. Japanissa on siis pakko asustella ainakin viisumivapaat 3kk.

Kiinassa minua kiinnostaa ennen kaikkea vanha keisariaikainen kulttuuri, lääketiede, Kung Fu ja tietenkin Tiibet. Pekingin "must"-kohteet: Kielletty Kaupunki ja Kiinanmuuri on tietenkin nähtävä myös. Juha listasi terrakottasotilaat ja Mariusta kiinnostaa kiinan kieli, tietenkin, kun opiskelee nyt kielen alkeita. Molemmat ovat lisäksi kiinnostuneet KungFu:sta, Juha vanhana harrastajana ja Marius vaihtoehtoja etsivänä vanhana judokana.

Ajatuksissa on myös vapaaehtoistyö Nepalissa jossain lastenkodissa. Niitä siellä riittää. Ja ehdottomasti yksityisesti, ei minkään rahanahneen järjestön kautta. Ja trekkaus joko Annapurnan tai Everestin Base Campille. Mitenköhän kaksoset sillä kiipeämisreissulla pärjää? Vähän ehkä mietityttää....

No sitten se Amazonin seikkailu... Iän ikuinen haave, jota olen suunnitellut kääpiöstä saakka, kun kuuntelin isän ihmeellisiä lapsuustarinoita Riosta, Penedosta, Brasiliasta... Viidakossa tarpominen ötököiden syötävänä ei niinkään kiinnosta. Ihanaa sen sijaan olisi retkeillä joella veneellä ja antautua Amazonin virran vietäväksi, nähdä viidakkoheimoja, tutustua joen ekosysteemiin ja nähdä upeaa luontoa ja eläimiä. Ja onhan siellä jossain Igassun putouksetkin...

Lightning McQueen olisi varmasti Kevinin listaykkösenä, jos poika tietäisi mikä on Route 66. Sinne siis pitää jossain vaiheessa suunnata. Mariuksella on California listalla, joten se hoituu siinä sivussa. Toivottavasti poika ei odota liikoja suuresta Lännestä. Minulla ja Juhalla Route 66 on ollut listalla jo vuosia. Onhan sen varrella paljon nähtävää.

Asuntoautolla näkee paljon ja voi itse vaikuttaa matkustusnopeuteen ja kohteisiin. Lisäksi siinä säästää kuluissa ja hermoissa, kun majoitus ja ruokailu on järjestyksessä. Australia valikoitui mukaan vanhan aboriginaali-kulttuurinsa ja siellä asuvien sukulaisteni vuoksi, ja Uusi Seelanti monimuotoisuutensa vuoksi. Matka maitse Amerikan läpi pohjois-etelä suunnassa (tai päinvastoin) oli tottakai taas minun päähänpistoni.

Joskus Haitin matkallani päätin vielä päästä jonain päivänä Afrikkaan. Haitin maisemat kun muistuttavat paljon niitä maisemia mitä voisin kuvitella näkeväni Afrikassa. Ilman Afrikan villieläimiä, tosin. Ja mikä ihme Botswana? No ei aavistustakaan. Se vaan kuullostaa kivalta ja sellaiselta, jossa on kiva kertoa käyneensä.

Onhan noita paikkoja, mietin, kun katselin listaa. Se suurin haave vielä puuttui listalta: purjehtiminen Karibian saaristossa. Lisäsin sen listaan.

Joskus tulee vielä se päivä, kun hankimme oman merikelpoisen kunnon purjeveneen, muutamme veneelle ja lähdemme purjehtimaan maailmalle. Silloin ei ole kiirettä, ei päämäärää, ei menneisyyttä, eikä tulevaa. On vain nyt. Sitä odotellessa, jatkan matkasuunnitelmiani kaikessa rauhassa.

Sakura no hana

Palatsi maailman katolla

Uluru (kohtaamispaikka) ja uniaika

Maailman mahtavin joki virtaa maapallon keuhkojen lomassa

The Mother Road

One day... one day...